Kuninkaanjoki on ’paimenkuninkaan joki’
Etelä-Pohjanmaan Soinin Parviaisen kylästä – läheltä Iiroonjärveä – alkaa Kuninkaansuolta Kuninkaanjoki. Mutkaisuuden takia joki on 30 km pitkä.
Joen alkulähteiden maastossa on iso Kuninkaankivi. Virtaa ensin pienen Kuninkaanlammen läpi. Virtaa Soinin kirkonkylän itäpuolella Kohiwood Oy:n sahalaitoksen vierestä Karstulantien ali.
Kovasti mutkitteleva joki virtaa sitten hetken matkaa Soinin ja Alajärven rajajokena. Alajärven puolella joki laskee Alajärven järven itärannalla.
Virtauksensa aikana Suomenselän maastosta joki laskee 79,5 metriä. Mutta niin, että ei ole yhtään korkeampaa putousta. Virtaa ei missään kohtaa ole padottu eikä ole rakennettu voimalaitoksia. Myllyjä on joessa tietysti ollut, mutta yhtään Mylly-paikannimeä ei sen varrella ole.
Kuninkaanjoki on myös melontaretkeilijöiden reitti osana hyvin pitkää Tervareittiä. Sitä on raivattu sitä varten ja joen alajuoksun 10 km on hyvää melontareittiä läpi kesän.
Nimihistoria
Vanhoissa asiakirjoissa Soini mainitaan v. 1568 nimellä Kunnga ioki ruotsinkielisen Pedersören seurakuntaan kuuluvana kylänä. Siis jo 450 vuotta sitten.
Vuonna 1581 nimeksi on kirjoitettu Konungsåby. Vielä 1800-luvun puolivälissä tuota nimeä käytettiin paikan nimenä, ennen nimen Soini käyttöönottoa ja kunnan itsenäistymistä.
Kylän asukkaana mainittiin jo v.1560 asukas nimeltään Peder Konung. Kun Soiniin suunniteltiin joen maastoon retkeilypolkua, tuolle 10 km pitkälle polkureitille kirkolta pohjoiseen Vuorenmaalle annettiin komea nimi Kuninkaanpolku. Polkureitin yhdelle nuotiopaikalle annettiin nimiKuninkaanlaakso.
Joen varteen Karstulan suuntaan suunniteltiin toinen, 7 km pitkä polkureitti nimeltään Kuninkaanpuisto. Joten nämä kolme Kuninkaan-nimeä polkureiteille ja nuotiopaikalle ovat myöhään keksittyjä.
Keksaistu tarina kuningas Kustaa Vaasan metsästysretkistä Soinissa
Soinissa on Kuninkaanjoen nimelle keksitty jossain vaiheessa 1950-luvunalussa selitys, että nimi joelle ja tälle Kuningas-nimiryppäälle on tullut siitä, että Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa on pitänyt aluetta metsästysalueenaan.
Kun näitä Kunnga-ja Konunga-nimiä paikalle on tullut kuningas Kustaa Vaasan aikoihin, on niitä liitetty häneen. Oli kuninkaana kyllä jo vuosina 1523- 1560, siis jo ennen kuin noita paikannimiä vuodesta 1568 alkaen tuli asiakirjoihin.
Kustaa Vaasa oleskeli suurenVenäjän sodan (1555–1557) aikana lähes vuoden Suomessa. Vietti silloin suurimman osan ajastaan Turussa ja vieraili myös Helsingissä ja Viipurissa. Niin pitkään ei kukaan Ruotsin kuningas koskaan ole oleskellut Suomessa.
’Niittykuningas, paimenkuningas’
Mistä sitten tuli joelle seudullatuota Kunnga-, sitten Konunga-nimeä? Mikä kuningas on ollut liikkeellä Kuninkaanjoen varsilla?
Selitys löytyy tarkkana ja varmana selityksenä ruotsinkielensanakirjoista. Ja muista Suomen monista paikannimistä, joissa on tätä Kuningas-Kuninkaan- ja Kuninkainen-sanastoa.
Konungså-joen eli sitten hyvin myöhään suomenkielellä Kuninkaanjoen varrella onkyllä liikkunut ruotsinkielinen ’kuningas’.
Mutta kysymys ei ole kuninkaallisesta kuninkaasta, vaan pelkästä pääpaimenesta paimentamaan karjaa jokisuun varsien niityillä ja metsissäkin Alajärven puolella ruotsinkielisten talojen karjaa kesäaikaan. Paimentamaan niitä apupaimenien kanssa päivät. Ja tuomaan karja lypsettäväksi karjamajalla tai lypsypaikalla, kauempana virran jokisuulta.
Suomen ruotsinkieliset sanoivat tuollaista pääpaimenta tuohon aikananimityksellä vall-kung tarkoittaen vaktpojke. Siis’niittykuningas’, ’laidunkuningas’ paimenta tarkoittaen. Tämän selitti Ernst Johan Rietz Dialektlexikonissaan jo vv.1862-67, s. 790.
Sana vall-kung Rietzin Dialektlexikonissa, nettiosoite http://runeberg.org/dialektl/0820.html .
Nimi Kunnga (å) siis syntyi Alajärven puolella, lähempänä jokisuuta. Kun se nimi tuli joelle jokisuun puolella, koko jokea sitten sanottiin tuolla ruotsinkielisellä nimityksellä. Ja siitä jokilatvan kylääkin alettiin sanoa tuolla nimityksellä, aina 1800-luvulle saakka. Niin, että vuodesta 1581 nimi oli Konungsåby.
Suomessa näitä sanaa kuningasjuuri pääpaimenta tarkoittaen on noin 10 paikannimessä. Kannuksessa on talo ja kylä Kungas.
Huittisissa oli aikoinaan ruotsinkielisten herrojen ja pappien kartanoita ja he palkkasivat tuollaisen vall-kungpääpaimenen ja siitä tuli kulmakuntanimi Kuninkainentaajamasta kaakkoon.
Muuruvedellä on Kuninkaisenniemi tätä sanastoa. Paikannimi esitelmissäni Huittisissa ja Muuruvedellä helmi-maaliskuussa 2018 selitin tarkkaan näiden paikannimien alkuperät.
Totonkallion merkkitulet
Soinin maaston korkeimpia paikkoja ovat Vuorenmaa laskettelunrinteineen ja Keisalan vuoret. Keisalassa on erikoinen kalliomaaston nimi Totonkallio.
Suomessa on muuallakin Totto– ja Toto– maastopaikkanimiä. Kouvolan Valkealassa on Tottomäki ja Kouvolaan kuuluvassa Anjalassa Kymijoen varrella toinen Tottomäki. Rovaniemellä on korkea Totovaara. Näissä nimissä tuo sana Totto-,Toto- tarkoittaa vanhana suomenkielen sanana ’merkkitulta’.
Rovaniemen maalaiskunnan ja nyt Rovaniemen kaupungin vaakunassa onkin edelleenkin merkkitulihahmo. Sitä selitetään vaakunassa: liekki kuvastaa muinoin jokien varsilla vihollisista varoittaneita merkkitulia, tottoja.
Jo varhain Ruotsin vallan aikana – jo joskus 1200-luvulta alkaen Ruotsi järjesti Suomenkin puolelle noita vartiointi- ja merkkitulipaikkoja. Kun saatiin selville, että vihollinen uhkasi, näillä merkkitulilla eli ’vainovalkeilla’ varoitettiin seudun väestöä. Ja niillä kutsuttiin asemiehet kokoon, valmiiksi järjestämään puolustusta.
Keisalaan perustettujen talojen velvollisuutena on aikoinaan ollut pitää vartiota Totonkalliolla, valmistaa sinne merkkituliröykkiöt ja polttaa niitä tarvittaessa. Jo 1500- 1600-luvuilla.
Totonkallion ja Keisalan maaston tarkka tutkiminen voi vielä selvittää, missä löytyy maaston korkeimmilta kohdilta hiili- ja tuhkakasoja kertomassa merkkitulien poltosta.
Nuo merkkitulet olivat käytössä hyvin kauan. Vielä Itämäisen sodan eli Krimin sodan aikoihin niitä valmisteltiin käyttöön, vielä vähän yli 150 vuotta sitten.
Noita vartiointi- ja merkkitulipaikkoja järjestettiin myös ketjuiksi niin, että niiden avulla merkkitulia tietyillä tavoin polttamalla lähetettiin viestejä eteenpäin. Onko Soinin Totonkallion merkkitulipaikka osa jotakin Suomenselän poikki menevää viestiketjua, on aika vaikea enää selvittää. Paikannimet kun muuttuvat eivätkä enää kerro paikalla aikoinaan tehtyjä toimia.
Hankakoskelle keihästettiin metsäpeuroja
Soinin suurin järvi on Hankajärvi kunnan itäosassa. Järvestä laskee Hankakoski paikalla, missä maantien varressa on Hankasen kioski. Ja on talonnimi Hankamäki lähettyvillä.
Nimessä sana Hanka- kertoo erämiesten peuranmetsästyksestä. Vanhat eränkävijät osasivat kaataa tuon kosken eteläpuolen rannoille nuorista männyistä ’hankaan’ eli hiukan toisten rankojen päälle kaadettuja puita, tehden niistä ohjeaidat peurojen ajoon. Ajomiehet ajoivat metsäpeuroja ja noiden hanka-aitausten ohjaamina tuo peurat sitten tulivat ylittämään jokea haluttuun paikkaan.
Siitä keihäsmiehet sitten keihästivät noita metsäpeuroja saaliikseen. Muuallakin Suomessa sana Hanka-paikannimissä tarkoittaa samaa. Esimerkiksi Keski-Suomessa kuntanimi Hankasalmi.
Hiilimiilun polttajat Punsassa
Hankajärven maastossa on järvi Iso-Punsa. Ja on esimerkiksi Iso-Punsantie paikan taloille.
Tuo nimi Punsa on arvoituksellinen. Aivan samoja nimiä ei esiinny missään muualla Suomessa. Mutta muualla on kylän Ponsa Kangasalla ja talo Ponsa Ruovedellä. Ja on tiennimi Ponnikanmäki Nivalassa.
Alavuteen liitetyn Töysän maastossa on järvi nimeltään Ponnenjärvi. Jyväskylässäkin on Ponnenmäki. Kaikki nuo nimet ovat metsäseutujen paikannimiä. Nimissä on vanha ruotsin sana kolbotten, bonne tarkoittaen ’vanha hiilimiilun pohja’.
Kun ruotsinkieliset itsekin äänsivät noita sanoja hiukan eri tavoin ja suomenkieliset vielä hiukan muuttivat noita nimiä omien sääntöjensä ja murteensa mukaisesti, tuli tuollaisia erilaisia nimien muotoja.
Punsan maastossa ovat siis olleet liikkeellä ruotsinkieliset työmiehet tekemässä puuhiiltä rautahyttejä varten. Kun he aloittivat tuota puuhiilen tekoa, niin he pitivät näitä hiilimiiluja useamman kesän aikana. Joskus jo 1700-luvulla. Kuljettaen sitten niiltä puuhiilet paikoille, missä niitä käytettiin rautahyttien hiilinä raudan sulatuksessa. Tässä mielessä Punsa on siis vanhaa teollisuusseutua.
Kun Iso-Punsanjärven itäpuolella on Limajärvi, niin sen nimessä ei ole suomen sanaa lima, vaan on noiden ruotsinkielisten hiilimiilunpolttajien kielenkäytön sana glims tarkoittaen ’rannan luhtaheinikoita’.
Iiroonjoen sorakankaat
Toinen Soinin suuremmista järvistä on Iiroonjärvi kunnan itäosassa, Karstulan rajoilla. Paikka on ikivanha Pohjanmaan ja Hämeen rajapaikka.
Iiroonjärven ja Iiroonjoen nimet ovat nekin ruotsinkieltä. Kun Iiroojoki virtaa järvestä, se virtaa läpi sorakankaiden ja on uurtanut uomansa siihen. Näissä Iiroon-nimissä on ruotsinkielen sana ir tarkoittaen juuri ’soraa’.
Iiroonjärven eteläosassa on järven rannoilla Vatneva. Nimen alku Vat- on ruotsin sana vad tarkoittaen ’kahluupaikkaa’, soilta tulevan ojan poikki kun on aikoinaan ollut tuollainen kahluupaikka ennen sillan tekoa.
Kaihijärvien rinteet
Iiroonjärven länsipuolella, Kuhmosperällä on merkilliset nimet Pieni- ja Iso-Kaihijärvi. Näissä merkillisissä nimissä on ruotsinkielen sana skaif tarkoittaen ’rinne’, järvet kun ovat paikan harjun rinteiden alla. Muualla tuo ruotsin sana on saanut muotoja Kaiv– jne, merkillisinä niminä.
Vehun rinteet
Aivan Soinin eteläosassa on laaja kylä Vehu Vehunjärven rannoilla. Kylästä suuri on nyt Ähtärin kuntaa. Suomessa on muuallakin Vehu-nimiä. Ikaalisissa kylä Vehuvarpe. Kangasalla Vehoniemi. Jossa nimessä ei ole sitä vesikasvin nimeä (suo)vehka,jolla nimeä on yritetty selittää.
Nimessä Vehu on ruotsinkielen sana vef tarkoittaen ’pitkää rinnettä’, kylä kun on niin korkeiden rinteiden kylä.
Soini on historiansa osalta seutua, missä seudulle tulleet suomenkieliset asukkaat ovat olleet tavattoman hyvässä yhteistyössä seudulla aikaisemmin asuneiden ruotsinkielisten ja yhteistyössä rannikon ruotsinkielisten kanssa, näin edistäen kauppaa ja seudun väestön toimeentuloa.
Ilmari Kosonen