Kaikki alkoi siitä, että oli olemassa kauneus.
Tulin avioliiton myötä Soinin Iiroonrannalle 1980. Ranta-ahonsisaruksiin olin tutustunut jo seurusteluaikana, sillä sisarukset Varma, Lainaja Helmi, ovat mieheni äidin, Aili Valkeuksen serkkuja. Varma oli tullut piikomaan 5-vuotiaana tähän Iiroon taloon, joka on samaisen järven rantamilla kuin Ranta-aho. Välimatkaa vajaa kaksi kilometriä. Varma muisti päivän, kun Aili syntyi. Oli tuulinen syyskuun 17. 1921. Sisaruksista Laina oli taiteellinen. Hänen haaveensa oli ollut kuvataiteen opettajan ammatti. Laina leikkasi pahvista lapsille eläinhahmoja ja teki kylän tyttölapsille enkelinuket.
Minulle oli luontevaa tutustua kyläläisiin Multiantien varrella. Ranta-aho on Multiantie 918. Lasteni kanssa liikuin paljon lähiluonnossa. Poikkesimme samalla pienissä tuvissa, jotka olivat vielä 1980-1990 vaiheessa asuttaja. Ranta-aholla oli työjärjestys sisarusten kesken. Laina piti vieraille seuraa kamarin puolella. Hän näytti viimeisimpiä ottamiaan valokuvia, suvun albumikuvia ja postikortteja. Helmi teki tulet puuhellaan ja keitti kahvit. Varma pujahti pienenä ja ketteränä tuvan lattialuukusta kellariin. Nousi sieltä käsissään kahvimaito ja omenasarvet. Ranta-aho tunnettiin murotaikinaan leivotuista omenasarvista. Ne säilyvät hyvin viileässä.
Sisarukset olivat vanhoja piikoja. Veljensä Aarne ja äiti Emma oli saateltu haudan lepoon joitakin vuosia aiemmin. Lauri oli muuttanut miehuusvuosiana Kanadaan. Siskoista yksi oli avioitunut Pylkönmäelle. Perilliset olivat tämä Pekkasen suku. Kaksihuoneisen talon yläkerrassa oli hirrellä olevat kesäkamarit. Sinne pääsin käymään oikeastaan vasta aivan loppuvaiheessa, kun Laina jo otti kasvimaasta viimeisen kerran porkkanat ja punajuuret ja talveksi halusi palvelutalon lämpimään. Varma oli muuttanut jo aiemmin kesällä. Helmi puolestaan halusi elää itsenäisesti loppuajan ja oli muuttanut kylän rivitaloon vuokralle, mutta ei ehtinyt 90-vuoden ikään, jonka ylitti sekä Laina että Varma. Varma eli jopa 99-vuotiaaksi. Kiipperästi kiipesi kesäkamariin vielä 90-vuotiaana. Hän ei ollut lääkärissä käynyt eläessään. Vasta viimeisinä elinvuosina vietti hetkiä sairaalassa.
Minua viehätti yksinkertainen mutta toimiva elämä mökissä, jota ympäröi pienet pellot ja vajaa 10 ha metsäalue ulottuen luonnontilassa olevaan Iiroonrantaan. Multiantien toisella puolella on toiset 10 ha metsäalue. Tupaa vastapäätä oli kaksikerroksinen aitta. Siellä oli klaffipiironki, jonka koivupuiset laatikot pursuivat kenttäpostia, Martta Wendelinin postikortteja ja kaikkea mahdollista käsinkirjoitetuista lääkeresepteistä navettakirjoihin ja pieniin muistikirjoihin ilmoista ja sadon korjuusta, sekä pienistä vierailuista. Muste ei ollut levinnyt. Tallella oli myös valtavat pinot erinaisia hengellisiä lehtiä sekä Kodin Kuvalehden vuosikerrat. Kaikki pienet paperinarutkin oli pakettien ympäriltä säästettykauniisti renkaiksi kieputettuina.
Pihapiirissä vaalittiin valkoista pionia, ritarikannuksia,Vanhaa raparperia, muutamaa marjapensasta ja valkoisia ja violetteja sireenipensaita. Vanha sokeriomenapuu ja pihapihlaja tuvan päädyssä kätkevät aluskasvillisuutena kielot. Ulkorakennus oli pitkä matala rakennus. Saman katonalle oli rakennettu varasto, puuvaja, sauna, ulkohuussi, navetta, lampola, talli ja vielä heinävarasto. Rakennuksen kauniit pariovet avautuivat eri puolille. Se jäi mieleeni monikäyttöisestä hyvästä ulkorakennuksesta.
Pihapiiri huokaili hiljaisuudessa lähes 10 vuotta. Lainan hautaan siunaamisen jälkeen kävelin perikunnan puheille, että myisittekö minulle Ranta-ahon? Haluaisin säilyttää pihapiirin ja vaalia asukkaittensa vaatimatonta kaunista muistoa ja henkistä ja hengellistä perintöä. Koko tilan myyminen oli perikunnan suurempi asia mutta pihapiirin käsittävä 2300 neliömetriä tehtiin kauppakirjaan irtaimistoineen. Sitten alkoi taas rakennusten hiljaiselo. En voinut tehdä yksin mitään. Kuljetin kotiimme Iiroolle kaikenmahdollisen säilöön. Järjestin näyttelyitä Korttitaloon kirkolle ja käytin paikan historiaa kuvataiteen opetuksessa. ”Muotikuvauksia luonnossa 1950-1960-luku oli monivuotinen valokuvauksen projekti nuorten kanssa. Osana sitä oli käytössämme Ranta-ahon tyttöjen asut ja miljöö.
Katot alkoivat heiketä. Aitta siirrettiin Iiroolle savusaunaksi. Mitään arvokkaampaa irtaimistoa ei voisi säilyttää asumattomassa pihapiirissä. Mitä tehdä? Kulttuuriyhdistys Kyläpääskyt ry teki hankkeen, jossa vanha ja uusi arkkitehtuuri kohtaavat. Vanha talo kunnostetaan puhumaan ikiaikaista hiljaisuutta ja ihmisen kokoista elämää. Sitä samaa voimme kuulla Anssi Lassilan kauniissa puuarkkitehtuurissa.
Terveisin Leena Valkeus FM, kuvataiteen tuntiopettaja, maatalon pieni emäntä