Asutustaruja & luontokohteita

Keisala on vanhin talo Soinissa. Alajärvellä kerrottiin minulle, että kun Keisalaan tuli asukas, niin Lappajärven Nykäläinen sai tuosta vedenkuljettaman lastun kautta tiedon. Talven tultua otti hän karhun tuuran olalleen ja läksi hiihtäen Keisalaan. Keisalan asukas läksi pakenemaan, mutta Nykäläinen hiihti perässä ja sanoi: “hiiliä mitäs hiihät, mutta kyllä vielä tuura tuksahtaa.” – Soinissa kerrottiin, että kun Nykäläinen tuli Keisalaan, niin Keisalan asukas hänet tuuralla tappoi.

– Keisalassa oli ollut seitsemän veljestä, joilla kullakin oli koira, he kun olivat metsämiehiä ja elivät metsänotuksilla, “peuroilla, karhuilla” ym.

Uurinmäen ja Keisalan välillä Kuninkaanjoen varrella on Kaasilanautio, josta asukas sitten siirsi talonsa nykyiselle paikalle Keisalaan.  Kaasila siis oli Keisalan talon ensimmäinen paikka. Kaasilan asukas oli tavattoman rikas, sillä oli “satasarvenkantajaa tuhat villantuojaa”. Kaasilan autiolla on kiviraput jokeen, joita myöden oli vettä kannettu.

Eräs toinen tarina kertoo vanhimmasta asutuksesta seuraavaa: Virtain Kahilasta oli Alajärvelle “vanhantalon niemelle” (“Tallbackalle”?) tullut vävy, joka sitten muutti Kaasilaan. Kun häntä appensa tuli katsomaan, sanoi se hänelle, että”huonoon paikkaan teit talosi” ja sen vuoksi hän muutti Kaasilasta “Soiniin” Manto haavanmäkeen asumaan. Soinissa asukas rikastui niin, että hänellä oli “satasarvenkantajaa ilman muita mukipäitä”.

Vanhoja asuinpaikkoja on Parviaisenautio, jossa oli ennen ollutniin väkevä mies, että jo 15-vuotiaana kaatoi karhuja. Hänen voimansa tulikuninkaan korville ja hän vietiin sotaväkeen, josta kaksi kertaa karkasi. Ensimmäinen asukas oli tähän tullut Pyhäjoen Parviaisesta.

Iiroon talo on vanhimpia Kukonkylässä. Iiroon mailla on Paroolanautio, johon oli asukas tullutSaarijärven Parantalasta. Paroolanautiolta taas piti muuttaneen asukkaita Pahankalaan. Nuo asukkaat olivat voimakkaita metsämiehiä.

Kukon talo on myöskin vanhimpia Kukonkylässä. Ensimmäinen asukas muutti tähän Nuuttilanautiosta. Kunuutisasukkaan kukko lensi petäjään ja lauloi, sai talo tuon tapauksen johdosta nimensä. Nuuttilanautiossa oli asunut kaksi veljestä: Nuutti ja Heikki. Paikalla osoitetaan vieläkin Heikin Ja Nuutin lampia.

Autiopaikkoja Soinissa on paljon.Kerrotaan että niistä asukkaat ovat kovien aikojen ollessa kuolleet nälkään tai muuttaneet muualla. Mainitsen tässä vielä edellisten lisäksi Mäkelänaution ja Laasankylänaution, joka on Laukkosen maalla.

Vanhala (Saari) on vanhin talo Laasalankylässä.

Kuninkaansuolla Iiroonjärven lähellä seisoo “valtakunnanrajakivi eli Kuninkaankivi” jaitse Iiroon järvellä on Koppelokivi, jonka kerrottiin ennen olleen neljän pitäjän rajana, nimittäin: Rautalammin, Keuruun, Ruoveden ja Pietarsaaren. Kuninkaankivestä minulle kertoi Matti Honkola, noin viisikymmenvuotinen teräväpäinen mies, jolla tuntui olevan koko joukko historiallisia tietoja. Hän päätti, että tuo Kuninkaankivi on Kaarlo Knuutinpojan aikuisia rajakiviä, kun ennen savolaisten, hämäläisten ja pohjalaisten kesken rajoja käytiin. Kaarlo Knuutinpojasta hän luuli Kuninkaansuon, Kuninkaanjoen jaKuninkaanjoenkylän nimien johtuvan. Riuttosenniemeen kerrottiin ennen haudattuen ruumiita, kun oli niin pitkä matka ja vaikeapääsö Pietarsaareen. Siinä sanotaan vieläkin näkyvän muutamia kuoppia.  Niemi on luonnonkaunis paikka.Metsästysalueiden rajana oli ennen Soinin ja Alajärven asukkaiden välillä ollut Viranperänharju.

S. Koski Museovirasto, Esihistorian toimisto 1894.

Ensimmäiset asukkaat

Ensimmäinen asukas kirkolle Norpakkaan tuli Virroilta Olli Soini -niminen. Norpakan raunioita näytetään vieläkin. Virroilta tullessaan tämä Olli Soini ensin asui Alijärvellä, kait kirkon paikkeilla. Täältä Alijärveltä Olli Soini otti emännänkin. -Alijärvellä oli Soinin vaariukko sanonut vävylleen, että hän neuvoo tälle hyvän asuinpaikan Mantohauvanmäellä, nykyisen Soinin kirkonkylän paikalla. Tästä Soinista on saanut alkunsa Ollikaisetkin. Rajaksi nämä vaariukko ja Soinin Olli panivat Viranperän, joka nimi on vieläkin Alajärven ja Soinin pitäjäin rajalla.

Iiroon Parviainen tuli Pyhäjäoelta. Tämän Parviaisen asukkaan ensi asukkaan emäntä oli kirkolta alku-Soinin tyttö. Kun Olli Soini meni Parviaisiin tyttöään katsomaan, hän kuoli paluumatkalla noroon. Tämä paikka, mihin hän kuoli, on Kuninkaansuon takana olevassa Porrassuossa. Vanha runo tässä Soinin kuolemasta sanoo:

“Suotta Soini suohon kuoli Syli suota, vaaksa vettä, Askel paikkaa pahaa.”

V. Tuomaala SKS 1946. Kertoi Aukusti Honkala, s. 1870.

Kyttä

Kyttä on vanhimpia taloja Soinin kirkonkylässä. Kuningas oli antanut sille herralle suuren maa-alan nykyisen Kuninkaanjoen seuduilta, jonka hän oli tuonut mukanansa metsästysmaittensa vartijaksi Soiniin. Kuningas oli jo ennen lähettänyt Soiniin metsästäjiä, mutta he olivat petollisia, sen tähden kuningas pani heille päällys miehen, jonka nimi oli Skyttä. Skyttä sai vapaasti hallita maatansa, mutta joka vuosi oli hänen lähettäminen kaikki saaliinsa Ruotsiin.

Sitten kun metsästäminen oli loppunut, niin ettei enää kuninkaalle metsästetty, niin Skyttä myi talonsa.Tämän miehen nimen mukaan sai Kytän talo nimensä.

Kertoi Viri Sauramäki, 38-vuotias.  

Kytän talojen alkuperä

Soini oli entiseen aikaan, vanhojen ihmisten puheitten mukaan suuri meren saaristo, jossa oli sangen hyviä metsästysmaita ja oivallisia kalastuspaikkoja. Kun kuningas kuuli sanoman Soinin metsäriista runsaudesta, niin hän lähetti tänne metsästäjiä, jotka ensiaikoina tulivat Ruotsista muutamiksi kuukausiksi metsästämään tänne. Mutta kun Ruotsinmaasta kesti laivalla tulla pitkän ajan Soiniin, niin kuningas antoisuuren maakappaleen sille miehelle, joka Ruotsista tuli asumaan Soiniin.

Miestä kutsuttiin Skytäksi. Ja hänen taloaan ruvettiin kutsumaan Kytäksi. Soinissa on paljon Kyttä-nimisiä taloja. Siellä on: Isokyttä; Vähäkyttä, Heikkikyttä yms. Kaikki nämä eri taloton lohkaistu kuninkaan antamasta Kytästä. Kuninkaallisen Kytän talo oli suuri rakennus ja siihen taloon oli rakennettu paljon aittoja, joissa säilytettiin metsänantimia ja meren kaloja. Kalastajilla ja metsästäjillä oli suuri työtavaroitten hoitamisessa, kun tavaroita ehdittiin vähän kulettaa Ruottiinpienillä laivoilla, jotka toisinaan matkalla särkyivät. Kuninkaanjoesta ja Kuninkaansuosta on löytynyt rikkimenneitä kuninkaan laivoja, jotka ovat kauan maanneet maan sisässä.

Kuningas pani sitten myöhemmin tänne Soiniin erään herran katsomaan, etteivät pyyntimiehet saaneet tehdä vääryyttä kuninkaalle, eivätkä luvatta ottaa kalliita karhunnahkoja ynnä muita arvokkaita tavaroita. Kytän ei tarvinnut maksaa mitään veroa maastansa ja metsästäjät saivat erittäin suuren palkan, olivat kuninkaan suosiossa. Kaikki pyssymiehet olivat Ruotsinmaasta kotoisin, sillä suomalaisia ei asunut silloin näin pohjoisessa. Suomalaiset tulivat etelästä kuninkaan alueelle metsästämään, mutta kuninkaan miehet ajoivat heidät pois.

Ruotsin kuninkaan metsästysmaiksi luettiin silloin Ätsäri, Alajärvi, Lappajärvi, Evijärvi, Multia, Karstula.Paljon on vielä paikkoja, joissa on jäännöksiä metsästäjien majoista. Niissä on tulisija, luita ja astian jäännöksiä tuhkan seassa. Semmoinen erämiesten majapaikka on Kuninkaankuoppakin ollut ennen vanhaan. Yleensä ovat metsästäjät rakentaneet majan suojaiseen paikkaan.

Soinin kirkko kauniilla mäellään. Valok. Keijo Kääriäinen 1967.

Soinin pitäjän Kyttä-nimiset talot ovat saaneet nimensä Ruotsin kuninkaan tänne lähettämistä pyyntimiehistä, joitten päällikköä nimitettiin Skyttä ja hänen taloaan Kyttäläksi.

J. Tyyskä SKS 1908-09. Kertoi Kalle Pellonpää, 38-vuotias.

Kuninkaansuo

Ennen vanhaan aikaan kun Ruotsinkuningas purjehti Soiniin, niin kuninkaan laiva meni rikki Soinissa. Soini oli silloin vielä merenä kokonaan ja ainoastaan korkeimmat vuoret olivat saarina.

Kuninkaan laiva törmäsi siihen suureen leveään ja korkeaan kiveen, joka on nyt Kuninkaansuon keskellä. Koskakivi oli lavea, niin kuningas ja laivaväki pelastautuivat kivelle. Sitten korjattiin laiva ja kuningas palasi takaisin Ruotsinmaahan. Silloin kulki laivareitti Ähtävänjoen kautta Ruotsinmaahan, ja Ruotsin kuningas kävi ennen kerran vuodessa Soinissa, sillä Soini oli kuninkaan metsästysmaita. Kerrotaan kuninkaan saaneen niin paljon metsänriistaa, että sitä piisasi kaikille kuninkaan sotajoukoille. Kuninkaalla oli ainaisia metsästäjiä Soinissa. He asuivat Soinissa vuoden ympäri Skyttä-nimisessä talossa.

Tämän kuninkaan matkan johdosta sai Kuninkaansuo nimensä ja Kuninkaansuosta Alajärveen menevää jokea ruvettiin kutsumaan Kuninkaanjoeksi. Samat nimet ovat vielä nytkin suolla ja joella siellä.

Kuninkaankuoppa

Kuninkaankuoppa on Kuninkaanjoen varrella. Se on lähes kymmenen sylen syvyinen, joen vasemmalla rannalla. Kuninkaanjoki tekee siinä ympyrän muotoisen syvennyksen. Syvennyksessä kerrotaan kuninkaan majailleen, kun hän lohisteli eli pyysi lohia Kuninkaanjoesta. Siihen nousee vielä nytkin punatäplällisiä lohia merestä.

Syvennys olikin sopiva suojapaikka kaikkia rajuilmoja vastaan, kun ympärillä vielä oli tuuhea metsä, erittäinkin siihen aikaan. Soinissa oli erittäin runsaasti suurempia metsänotuksia, kun Soinin erämaa kuului kuninkaalle. Silloin oli poroja, hirviä, karhuja ynnä muuta arvokasta metsät täynnä.

Kertoi Kalle Pellonpää, 38-vuotias.

Kuninkaanlähde

Kuninkaanlähde on Kuninkaankuopan alapuolella Kuninkaanjoen rannalla. Kun kuningas oli erään kerran lähtenyt yksin metsästämään, niin hän eksyi metsään eikä osannut Kytän luokse. Hän kuljeskeli yksin joenrantaa ylöspäin ja oli hyvin väsynyt. Sitten kuningas rupesi huhuilemaan. Sen kuuli Viurun [Viirun] ukko, joka oli myöskin metsästämässä, ja meni ääntä kohden. Siellä hän kohtasi kuninkaan, joka oli janoissa. Virun ukko laittoi kuninkaalle tipin, jolla hän sai juoda. Sitten hän vei kuninkaan Kytän taloon, jonne ei ollutkaan (s. 268) pitkä matka; mutta kuningas oli astunut semmoisien ruohojen päälle, jotka tekevät ihmisen niin höperöksi, että tunnetutkin paikat tulevat tuntemattomiksi. Kuningas piti Viurun ukolle hyvän kestin ja antoi hänen metsästää omilla metsästysmaillansa. Lähdettä nimitettiin Kuninkaanlähteeksi.

Kertoi Liisa Luosa, 60-vuotias.

Kuninkaan sanotaan lähettäneen lähteelle suuren hopea-astian, jossa oli kuninkaan nimi, mutta sen oli Huosiantalon isäntä varastanut ja tehnyt siitä rahaa ja hänestä tuli sitten rikasmies.

Kertoi räätäli Kustaa Vigell, 71-vuotias, asuu Soinin kirkonkylässä Ohra-ahon torpassa, joka kuulu pappilan maihin.

Lintuharju

Lintuharju-niminen vuoren selänneon noin kolmen kilometrin vaiheella Soinin nykyiseltä kirkolta. Siitä kerrotaan seuraava satu:

Lintuharjulla oli suuri honka. Sen latvassa istui musta metso. Ihmiset ampuivat sitä, mutta kukaan ei saanut sitä kuoliaaksi, vaikka siihen sattuikin, sillä se ei ollut oikea metso, koska se eio ikealla luodilla kuollut. Kun se musta metso aina vain istui hongan latvassa, niin että välillä vain kävi syömässä, niin ihmiset pitivät sitä kummituksena.

Sitten pidettiin yhteinen neuvottelu ja siinä tultiin siihen päätökseen, että jonkun on meneminen kysymään neuvoa Lapinmaan tietäjiltä, sillä ei oman paikan tietäjät voi auttaa.Sitten pantiin menemään Lapinmaalle Kuhmoisten talon vanha ukko. Hän lähtiPohjanmaan kautta Lappiin ja pantiin eväitä konttiin, sillä silloin ei ollut vielä täällä Soinissa teitä. Kuhmoisten ukko viipyi sillä matkalla useamman viikon, kun hänen täytyi käydä useamman tietäjän luona. Kolmas tietäjä, joka oli lyhyt harmaapartainen ukko,  sanoi mustan metson olevan loihditun prinsessan, ja jos sitä ampuu hopealuodilla niin se metso kuolee heti ensimmäisellä laukauksella.

Ukko tuli kotia ja ilmoitti asiasta muille. Sitten valittiin paras ampuja kylästä ja tehtiin hopealuoti. Kun ampuja meni hongan juurelle, kohotti metso siipensä ja sen piti lähteä lentoon, mutta samassa se sai hopealuodin kylkeensä ja putosi alas, mutta pudotessansa muuttui se prinsessaksi. Sitten hän puhui ja käski itsensä haudata kirkon permannonalle. Kun silloin Soinissa ei ollut kirkkoa niin se vietiin Ähtärin kirkonpermannon alle ja siellä se prinsessa on vielä tänäkin päivänä.

Kertoi Viri Sauramäki, 38-vuotias.

Muistutus: Samanlainen satu on Ätsärissä, mutta siinä muuttui metso mieheksi, joka pyysi hautaamaan itsensä saman puun juurelle, jossa oli.

Ryssänkivi

Iso siirtolohkare Kukonkylästä Pahankalanperälle johtavan polun varrella Kukonkylästä n. 3,5-4 km päässä.Nimensä kivi on saanut, kun Vienan-Karjalasta kotoisin oleva kulkukauppias, laukkuryssä, kuoli kiven luona. Tarun mukaan paikalla kuuluu juhannusyönä vaikerointia. Muistitietoja on monenlaisia. Tapahtumaan ei liittyne rikosta. -Pahankalan talossa säilytettiin viime sotiin saakka laukkuryssän laukkua, jota käytettiin mm. puolukan poiminnassa. Siihen oli mahtunut marjoja 30-40 litraa.Sotien tuoman pulan takia siitä tehtiin kengänpohjia. Muistitiedon mukaan laukun alkuperä ei ole varma.

Tyyne Autio. Kertoi Jaakko Pahankala.

Pahkamäki

Ennen vanhaan vanhat ukot, mehtämiehet laskettelivat suksillaan näitä mäkiä. Mistä lie olleet ne äijät, jotka kerranki laskivat alas tätä mäkeä ja yksi laski ihtesä koivuun, jossa oli suuri pahka. Laski suoraa siihen pahkaan ihtensä, niin että tuppivyö menirikki. Ukko oli kironnut: ”Tämä on aika helevetin pahkamäki!” – Siitä tuli paikalle nimi.

V. Tuomaala SKS 1946. Kertoi Kustaa Pahkamäki, s. 1873.

Piiskuupaikka

Soinin piiskaus paikka oli ollut Torikaivon toloppa Jaakkolan ja Mäkitalon välillä, maantien vieressä. Piiskaajana viimeksi oli toiminut Kalle Kustaa Vakkuri, joka “VanhanPerkuleen”, nimellä tunnettiin.

V. Tuomaala SKS 1946, Kertoi Urho Ollikainen, s. 1901.

Kukonkylän synty

Soinin pitäjän Kukonkylän synnystä kertoi Kalle Pellonpää, noin38 vuoden vanha torpparin poika, syntyisin Soinista, seuraavaa:

“Ennen vanhaan Soinissa ei ollut asujaimia. Silloin kävi Soinissa paljon metsästäjiä kankaalta muista paikkakunnista, sillä täällä oli silloin paljon metsänriistaa.

Kun kerran yksinäinen metsästäjä, ajaessansa poroja takaa, eksyi metsään ja harhaili sinne tänne, niin hän väsyneenä meni korkealle vuorelle, nykyiselle Kukonmäelle ja rupesi siinä laittamaan itsellensä ruokaa linnuista. Kun hän oli syönyt ja rupesi levolle, niin siinä tuokiossa lensi aivan valkea kukko hongan latvaan, jonka juurella oli metsämiehen tuli ja maja.

Kukko katseli sinne ja tänne hetken aikaa ja huusi sitten kukkokiekaa useamman kerran hongan latvassa. Kun mies sitten lyödä kumahutti hongan kylkeen kirveen pohjalla, niin kukko lähti lentämään. Metsämies merkitsi suunnan, jonne puheena oleva valkea kukko lensi, tuumien: ei ihmisten asunto voi enää olla kaukana, kun ei kukko voi kauaksi lentää, sillä onhan kukko huono lentäjä. Näin tuumiessansa metsästäjä nukkui hyvät unet, että rupesi taas nälkä hätistämään. Hän laittoi uuden aterian ja sitten virkistyi ja seutua silmäiltyänsä mielistyi siihen niin, että päätti tulla Kukonmäelle asumaan.

Hän lähti tässä mielessä astumaan luoteista ilmansuuntaa, jonne kukko oli mennyt. Kolmantena päivänä, ahkerasti käveltyänsä, tuli hän Lappajärvelle, jossa oli hänen kotinsa. Mutta koko Lappajärvenseudussa ei ollut nähty valkeata kukkoa koskaan.

Kun kukko oli näin salaperäinen, niin mies tuumasi sen metsänhaltian lähettämäksi ja sen vuoksi piti sen viittauksena, että hänen on meneminen sinne uudestaan katsomaan ja menikin taassinne ja majoitti itsensä tutun hongan juurelle. Kun hän vähän aikaa oli siinä ollut, tuli taas valkea kukko hongan latvaan. Mies säikähytti hänen ja kukko lensi nyt kaakkoiseen ilmansuuntaan. Jonkin ajan käveltyänsä tuli metsästäjätasaiselle maalle, jossa oli paljon hirviä. Metsämies palasi takaisin tutun hongan luo, söi ja lepäsi siinä, mutta valkea kukko taas ilmestyi hongan latvaan. Mies pelätti taas kukon ja se lensi länteen ja mies seurasi kukon lentosuuntaan ja tuli järvelle, jossa oli niin paljon kaloja, että niitä sai käsin pyydystää. Ei tarvinnut kalastusneuvoja.

Tämän kerran perästä ei metsästäjä enää nähnyt valkeata kukkoa, jonka hän piti metsänhaltian lähettämänä, että hän osaisi seudun tarkastaa itsellensä asunnoksi.

Metsästäjä meni kotiansa Lappajärvelle, nai sitten siellä, muutti asumaan siihen paikkaan, jossa valkeakukko ilmestyi hänelle. Mäen hän nimitti Kukonmäeksi, joka nimi on sillä vielä tänä päivänä. Järven, joka on lähellä Kukonmäkeä, hän nimitti Viitalammiksi, sillä Viitalampi oli siksi pieni Lappajärveen verraten, ettei ansainnut järven nimeä. Tasangon, jossa oli hirviä runsaasti, hän kutsui Hirviahoksi.

Soinin pitäjän Kukonkylän ensimmäiset asukkaat ovat Lappajärveltä tämän kertomuksen mukaan, jonka vuoksi Kukonkylän asukkaat eroavat luonteeltansa ja tavoiltansa paljon muista Soinin asukkaista. Kun esimerkiksi vieras saapuu Kukonkylän johonkin taloon niin kokoontuu koko talonväki tupaan ja jokainen erikseen kysyy: “Mistäs tee oletten? Mihkäs työ menette?” vaikka vieras on kysymyksiin kaikkein kuullen vastannut, ja ovat auttamattomia, eivät anna esim. ruokaa ja kyytihevosta muuten kuin pakottamalla, sillä ovat vielä sillä kannalla, että heitä uskaltaa pakottaa. Näin leikillä puhuvat soinilaiset.

Viitalampi

Viitalammesta kertoi samahenkilö, että se oli niin kalainen, että kahmalolla kaloja pyydystettiin ennen vanhaan. Viitalampi on eräästä paikasta pohjaton ja kansa uskoo Viitalammin olevan pohjansa kautta yhteydessä Ätsärin selän kanssa, ja kalojen kulkevan tätä reittiä Viitalammista Ätsärinselkään ja päinvastoin.

Kukonkylässä kävin useamman kerranv. 1908-09. Paikkakunnan korkeinta vuorta sanotaan Kukonmäeksi ja sillä mäelläolevata taloa Kukon taloksi, joka pidetään esimmäisenä asumuksena siellä. Seutuon sangen kaunista ja kukkuloilta on avara näköala joka ilmansuunnalle. Erittäinkin on näköala lavea yli Ätsärinselän Ätsäriin.

Vielä kerrotaan Viitalammissa olevan suuren hauen, jonka pyydystämiseen ei ole kyllin kestäviä kalastusvehkeitä. Vanhat ihmiset kertovat nähneensä suuren hauen usein, mutta nykyajan ihmisille se ei ole uskaltanut itseänsä useinkaan näyttää.

Kerran Kukontalon isäntä olit teettänyt vahvan koukun ja pani siihen syötiksi kolmen naulan ahvenen ja menisitten soutelemaan uistinta. Hauki tarttui koukkuun ja isäntä sitoi uistimen siiman veneen nuotta koukkuun. Sitten hän souti rannalle, mutta kun ei ollut ketään avussa, niin ei saanut venettä kytketyksi rantaan, kun hauki pyrkij ärven selälle, vaan vihdoin viimein hyppäsi isäntä veteen ja rupesi hinaamaan haukea maalle ja saikin jo koko hauen pään maalle, mutta kala silloin potkaisi niin, että vei isännän järveen ja miehen täytyi päästää naru kädestänsä. Hauki meni tiehensä järven pohjaan.

Vaikka hauelle jäi suuri koukku suuhun niin ei se kuitenkaan kuollut, sillä Pellonpään Matti näki saman suurenhauen seuraavana kesänä, kun kala makasi kaislikon rajalla. Hauki oli kuin tavallisen suuri sahatukki ja pää leveä kuin härällä. – Usean kalamiehenkoukkuun se on vielä sen jälkeen usein tarttunut. Sen pituinen se.

J. Tyyskä SKS 1908-09. 

Honkola

Honkolan numeron nimi Soinin kirkolla on saanut alkunsa siitä, kun tältä mäeltä on hakattu pelistukkipuu ja ajettu Pietarsaareen. Tämä pelistukkipuu oli ollut puolikuivaa petäjää, niin kuin sellainen puu pitikin olla mistä paras pelistukki saadaan.

Soinin kirkolle Virtain Soinista tulleen Olli Soinin pojanpoika Aaprami perusti tupansa, saunansa, Honkolanmäelle, josta oli laivan pelistukki hakattu. Honkolan ensimmäinen asukas Aaprami oli Karstulassa tienaamassa toimeentuloa. Aapramin poika oli Juho, sen poika Kalle, sitten seuraavia polvia Matti, Kalle, Matti ja minä seitsemäspolvi Kalle Augusti.

“Juho Aapramin pojalla oliakka Lappajärven Söyringistä. Sen nimi oli Anni. Anni oli ollut mahoton työihminen. Iltasella oli vielä villona ne sukat, jotka Juho aamulla pisti jalakaansa, kun lähti Jyväskylään markkinoille varsaa ostamaan, josta hevosen kasvatti.

Tuon yli 4 m pitkän aitan hirretsama Anni-emäntä oli hakannu ja kantanu paikolleen. Sen timpras loismies, jokasai siitä palakkaa sarkahousut. Annin oma mies oli sillon Karstulan Vahangalla tervahauvan poltossa.”

V. Tuomaala SKS 1946. Kertoi Aukusti Honkala, s. 1870.

Pahankala

Pahankala on Soinin kirkoltauseita virstoja etelään ja piilossa muusta asutuksesta. Se on Keisalan jälkeen toinen asutus Soinissa. Keisalaiset kävivät kalassa täällä Pahankalan alueenjärvillä. Kerran kun he olivat kalassa Pahankalan talon luona lammella, saivathe kassinsa täyteen kaloja. Mutta kuinkas kävikään: miesten otteet kirposivatja niin kassit vyörähtivät veteen. Miehiltä pääsi: “Voi pahankaloja!” Tästä sai paikka nykyisen nimensä Pahankala.

Källi

Lappajärveltä päin tuli perheasumatilaa etsien. Pysähtyivät Soinin Kukonkylässä Kukonmäen viereiselle Lymynkukkulalle. Tämä tulija oli seppä ammatiltaan. Ja kun sitten seppä kalkutteli pajassaan, kuului siitä ääni sopivasti Kukonmäelle: “Killin, källin, killin, källin, källälälää. “Siitä paikka sai Källin mäen nimen.

Löytömäki

Soinin alkuasukkaat keisalaiset hiihtelivät ja riistamaita itselleen pilkoittivat, osuivat kaukana etelän suunnassa korkealle mäelle, jossa korkean hongan latvaan kiipesivät ja josta näkivät riistamaita runsaasti ja sanoivat: “Tämä on meidän löytömäki.” Sille paikalle sitten pian tuli asukaskin ja paikka jäi kantamaan Löytömäen nimeä.

Ulvo

Tämän pienen kyläryhmän vieressä, Soinin perillä, on järvi, jolla on nimenä Ulvotuinen Tämän järven jäällä onennen lukemattomat hukkalaumat talviöinä ulvoneet odottaen kartanoille hyökkäämistä saalista saamaan. Kauttakulkijatkaan eivät juuri tämän seudun ohipäässeet joutumatta susien kanssa seikkailuihin. Siitä kyläkunta edelleen kantaa nimeä Ulvo ja järvi Ulvotui-nen.

Vehu

Vahtisuo Karstulan Vahangan kylää vasten on perinyt nimensä taistelujen ajoilta (1809-09). Venäläisten joukot ovat olleet vahti asemissaan suon itäreunassa lännestä uhkaavaa vaaraa peläten.

Lapinsaari

Lapinsaari on Hankajärvessä Karstulan rajamailla. Saaressa on asunut lappalaisia, kertoman mukaan sokea äiti kahden poikansa kanssa. Vieläkin mainitulla paikalla tapaa kiukaan jäännöksiä. Kerrotaan vielä, että perheen elämä mainitussa Lapin saaressa oli tavalla tai toisella käynyt mahdottomaksi. Perhe saapui apua anelemaan Parviaisen taloon Kuninkaanjoen kylässä, matkastaan kovasti väsyneinä ja veljesten kantaessa sokeaa äitiään. Kota jäi Lapinsaareen asumattomaksi sen jälkeen.

V. Tuomaala SKS 1946. Kertoi Urho Ollikainen, s. 1901.