Niilsson
Soinin ensimmäinen pappi oli Uudeltamaalta. Hän tuli Soiniin käyden, sillä hevosella ei sinne silloin päästy, kun Soiniin ei ollut minkäänlaisia teitä. Niilsson oli nuori reipas mies, joka kävi kovemmin kuin hevonen juoksi, sillä monta kertaa hän saarnamatkoilla ennätti saman matkan pikemmin käyden, kuin muut hevosen selässä täyttä vauhtia ratsastaessansa.
Että Niilssonilla oli Jumalan voima osoittaa se, että hän paransi sanalla Kytän vanhan isännän, joka oli maannut sängyssä kolme ja puoli vuotta potien kovaa kivistystautia, niin että jalat ja kädet olivat menneet koukkuun.
Erään kerran kun eräs vaimo oli jo kuollut ja pantu kuolin vaatteiseen, niin kun Niilsson astui huoneeseen, avasi kuollut silmänsä ja rupesi puhumaan: ”Sinä Jumalan palvelija olet minut kuolemasta pelastanut.” Vaimo nousi ylös, puki yllensä ja eli vielä monta vuotta sen jälkeen. Useampiakin Niilssonin ihmetöitä on Soinissa vanhankansan muistossa. T
Niilsson eli hyvin yksinkertaisesti, samalla tavalla kuin muutkin ihmiset siihen aikaan, enimmäkseen metsän ja järvien antimilla; sillä leipää Soinissa ei ollut silloin, mutta syötiin kalaa ja lihaa.
Turun piispa oli kerran vuodessa kesän kauniimmalla ajalla lähettänyt viljaa Niilssonille. Se tuotiin kaksipuolisissa pusseissa Soiniin miesten kantamina, niin että pussin toinen puoli oli miehen etupuolella ja toinen selkäpuolella. Kun Turun piispa tahtoi tietää, oliko Niilsson saanut viljan, niin miesten täytyi viedä Niilssonilta todistukseksi Kuninkaanjoesta saatuja lohia sama paino kuin oli viljaa sinne saapuessa sekä vielä kirjallinen todistus. Ettei pusseja saaneet kuljettajat avata, sanottiin Turun piispan panneen siihen sinetin ja taas oli Niilsson pannut oman sinettinsä, kun kaloja lähetti takaisin.
Mutta niin kuin kaikki pyhät miehet joutuvat kiusauksen alaiseksi niin joutui Niilssonkin. Hän tuli saarnamatkoillansa rakastuneeksi erääseen kauniiseen naiseen. Niilsson teki työlle lapsen, ja hän olisi tytön nainut, mutta siihen aikaan pappi ei saanut [solmia avioliittoa] vaikka hän olisi tytön nainut, sen tähden täytyi Niilssonin lähteä karkuun Soinista ja tyttö tuli sen ajan lain mukaan roviolla poltettavaksi. Hurskaat soinilaiset olivat siinä uskossa, että ei siihen ollut Niilssonin syytä, mutta pimeyden ruhtinaan, jolla on suuri valta tässä maailmassa. Tyttö tuli poltetuksi Laasalan kylän mäellä, tahi oikeammin mäellä, jossa on nyt Laasalankylä.
J. Tyyskä SKL 1908–09. Kertoi ViriSauramäki, postinkuljettaja.
Keisalan iso hauki
Keisalan ukko (isäntä) oli huono lukemaan niin kuin kaikkikin soinilaiset yleensä.
Kinkerien edellä meni Keisala laskemaan koukkuja järveen. Hän sattuikin saamaan paljon kaloja. Saipa kaksikymmentä vanhaa naulaa painavan hauenkin. Keisala meni ja vei sen papille.Mutta pappi Porthen ei ollut kotona. Keisala antoi hauen rouvalle, joka ihmetteli Keisalan anteliaisuutta tällä kertaa, kun Keisala oli muuten ahnas mies. Papin rouva kestitti ukkoa ja kiitteli sekä kehui tulleen hauen hyvään aikaan, kun moneen aikaan eivät olleet tuoretta kalaa saaneet ja kirkkoherra oli niistä puhunut päivällä. ”No, niin sanokaat että Keisala itse sen toi, niin huomenna ehkä muistaa sen.” ”Kyllä sen teen”, sanoi rouva.
Seuraavana päivänä olivat kinkerit Marjomäen talossa. Kinkerit menivät tavallista menoansa. Useita ihmisiä toruttiin ja nuorempia ihmisiä kiellettiin Herran Ehtoolliselle menemästä. Luetus oli jo loppumaisillaan. Keisala oli mielihyvin naapurillensa kehunut: ”Näyttipä se suuri hauki auttaneen, pitäisi paremmin muistaa sielunpaimenta, niin ei olisi kinkerillä mitään hätää.”
Mutta ei aikaakaan kun pappi huusi Keisalan eteensä lukemaan. Keisala ei paljoa osannut. Kun pappi sattui kysymään katkismuksen loppupuolta, sano Keisala: ”Loppupuolen olen unneuttanu, kyllä minä alusta ossaan.” ”No otetaan alusta”,sanoi pappi. Sitten otettiin katkismuksen alusta kiinni, mutta Keisalan lukemisesta ei tullut mitään. Sitten sattui pappi sanomaan: ”Ei Keisala taida osata, Herran rukousta ulkoa.” ”Ohoh”, sanoi Keisala.”No koetetaan, lukekaat isämeitää”, sanoi luettaja. ”Ohoh”,sanoi taas Keisala. ”Kyllä näyttää siltä, että Keisala ei ole lukumiehiä”, sanoi pappi. ”Ohoh”, sanoi taas Keisala. Siinä sitä sitten tankattiin, niin että hikiherneet tippuivat Keisalan naamasta. Sitten taas sattui pappi sanomaan: ”Ei Keisala taida edes sisältä lukea.””Ohoh”, sanoi Keisala. Koetettiin sisältä lukemista, mutta huonosti kävi sekin.
Viimein Keisala tuskaantui ja sanoi:”Eikö rouva puhunut mitään isosta hauesta?” ”Kyllä rouva puhui ja voissa paistaen se maistui mainiolta, vaikka totta puhuen pienempien haukien liha olisi ollut maukkaampaa. Mutta sen tähden kun Keisala toi suuren lahjan, niin olen tahtonut tutkia Keisalan lukutaitoa ja palkita eilisen lahjan. Tästä on nyt hyötyä Keisalalle, että ensi kerraksi parantaa lukunsa. Ilman isoahaukea ei olisi Keisala tullut minun huomiooni.”
Kun Keisala tuli lukukinkeristä kotia, kävi hän akkansa tukkaan sanoen:”Senkin vietävä kun et sitä isoa haukea kieltänyt viemästä Porthenille, niin en olisi joutunut papin kynsiin.”
J. Tyyskä SKS 1908–09. Kertoi Joonas Saari 63-vuotias.
Viirun ukko
Viirun ukko se oli vasta hyvä pyssymies. Kerrankin kun se meni metsästämään ja laski suksilla mäkeä alas, niin risu löi silmään ja silmästä lähti säkeniä, jotka menivät pyssyn vänkpannuun (silloin käytettiinpiilukkoisia pyssyjä). Tästä pyssy laukesi ja tappoi meton puunlatvasta. Mutta puussa oli pahka ja mehto putos pahkan päälle ja pahka lähti irti ja putos jäniksen päälle, joka makas puun juurella ja näin Viirun ukko sai kolme yhdellä laukauksella.
Eino Tyyskä SKS 1908–09. Kertoi Joonas Saari 63-vuotias.
Parviaisen Väkövä-Matti
Soinin Iiroolla Parviaisentalossa oli oikein väkövä poika. Tämä riski poika tappo jo karhunkin keihäällä15-vuotiaana. Tästä Parviaisen riskistä poijasta levis tieto kuninkaallekkin Ruohtiin, että siellä on oikeen väkövä poika. Kuningas lähetti miehiä poikaa hakemaan luokseen. Näitä kuninkaan miehiä tuli useita veneillä Kuninkaanjokeaja ottivat väkövän pojan völiyysä Parviaisesta.
Mutta sitten kun menivät venneellä ja piti maalle nousta, hyppäs poika maalle ja potkas vielä venettä menemään ja sano: ”Te saatte mennä ja minä meen kans.” Samat kuninkaan miehet tulivat uuvelleen. Poika oli kotona. Pistivät sen köysiin ja veivät vängällä Ruohtiin kuninkaan eteen, Kuningas oli kysyny, ekkö taho Ruotin ruunua palavella. Poika oli vastannu, että niin kauvan kun lusikkakin hänessä on lämmintä verta, ei.
Kahdellatoista pyssyllä poika ammuttiin läpi. Sinne jäi väkövä mies.
V. Tuomaala SKS 1946. Kertoi Aukusti Honkala, s. 1870.
Matti Parviainen oli väkövä. 15-vuotiaana kanto pellolta, kun kynti tavattoman suuren kiven, joka siellä pellon laidassa vieläkin on nähtävänä. Toinen kivi, jonka tämä poika pellosta kantoi edestä pois, oli vielä isompi. Kun poika tuli niin kuulusaks, tahottiin hänet ruohtiin ja sanottiin vielä, ettei siellä mitään tarvihte tehä, kun vaan näyttää voimiaan. Poika ei menny, sano: ”Ei hamaan kuolemaan minä palavele Ruotin ruunua.” – Poika mestattiin. Silkkihuivi pantiin silimille, muttapoika sano, että hän on avosilimin syntyny, hän tahtoo avosilimin kuolla. Kolomasti kysyttiin, jos hän palavelee Ruotin ruunua, mutta aina poika vastassamalla tavalla. Kolomella pyssyllä sitten ammuttiin.
V. Tuomaala SKS 1946. Kertoi Heikki Parviainen, s. 1894.P
15-vuotiaana Parviaisen väkövä poika nosti yksin tervatynnöriä kärryyn. Hampaissaan hän kantoi kärryjä jarauakankia. Vaari muisti tämän pojan. Karhunpesäsaaressa poika heleposti tappo karhun, kun se päälle rupes käymään. Keihäällä tappo. Saari on Parviaisesta kilometrin päässä. Vaari muisti Väkövän Matin. Poika ensin kävi Ruotsissa.Kuningas vaati olemaan. Tuli temppuja tekemään Ruotsiin. Sitten vaajittiin poikaa takasin. Ei menny, haittiin kun ei mukautunu käskyyn. Poika oli niin omapintanen, ettei se taipunu mihinkään.
V. Tuomaala SKS 1946. Kertoi Lyydia Väli/ehto, o.s. Parviainen, s. 1883.
Uurinmäen Erkki – voimamies
Uurinmäen Erkki Soinin Uurinmäestä oli tavattoman riski mies. Suuri oli mies, leveämpi kuin tervatynnörin kimpilauta on pitkä, tavattoman pitkät käit, hänellä oli talavella käsissä karvahanskat, jotka oli suuret kun kaks koirannahkaa, ja sitten jalossa suuret karvakurpposet, piikkikärkiset karvakengät.
Kun tämä Uurinmäen Erkki veitervoja Vaasaan, tuli hän matkalla Kyrössä ajaneeksi tervakuormasa liika likiseinää. Tästä miestä talonväki moitti. Erkki vähä tais tykätä huonoa tästä huomautuksesta, kun hän suuttui ja nosti sen kolmittynnörisen tervakuormasa seinää vasten pystyyn, ettei se oi ollu kenenkään tiellä. Tämän näki Kuurtaneentervamiehet.
Kun sitten Erkki oli paluumatkallaVaasasta hilijasella hevos-himpillään, ajoivat kuurtanelaiset paremmilla hevosillaan eelle. Kun nämä huomasivat, kuka oli se jäläkeen jäävä, sanovat toisilleen, siinä on erinomanen mies, pijetään se joukossa, pelotetaan sillä lapualaisia. Niin väkövä Erkki pijettiin joukossa.
Oli pyhäpäivä kun tervanviejät tulivat Lapuan kohdalla jokijäätä ajaen. Lapuan poikia oli ollu join jää täynä ilivehtimässä ja estämässä kuurtanelaisten tuloa ja haukkuvat kaikella tavalla näitä tervatupiks kaikiks miks vaan, ja uhkasivat. Jäläkihevosesta sitten nousi Uurinmäen Erkki ja lähti kahtomaan eelle päin, mikä on tien tukkinu ja sano että hän tuloo kahtomaan mikä täällä on. Kun Lapuan poijat näki miehen jättiläisen tulevan, ei ne enempää oottanut, vaan kämpäsivät jokitöyrille -luulivat ite paholaisen tulevan. Erkin hahamo jo heikot pelotti.
Kuurtanelaiset oli sanonu Uurinmäen Erkille, että kun oot heijän joukossaan, niin saat ruuan itelles ja hevoselles. Erkki oli kotosi Uurinmäeltä, Alajärven rajoilta. Maaherra tykkäs kovasti tästä riskistä miehestä ja oli sanonu sille, että aina kun tuut kaupuntiin, tuu heille.
V. Tuomaala SKS 1946. Kertoi Aukusti Honkala, s. 1870.