Tarinat

Suomi on maa, jossa tarinoita ja mielenkiintoista historiaa löytyy melkein jokaisesta kunnasta ja kaupungista.  Vanha tervapitäjä Soini ei tässä suhteessa ole poikkeus.

Soini-seuran pyyteettömän kulttuurityön ansiosta moni näistä tarinoista, jotka muuten olisivat voineet kadota, on nyt taltioituna ns. Soini-lukemiston kansien välissä.  

Tällä sivustolla on muutama ote näistä tarinoista, jotka kuvaavat pitäjämme rikasta historiaa, historiaa, joka kulminoituu vahvoihin naishahmoihin, luonnon kanssa sovussa elämiseen ja pienen hiukkasen verran jopa mystiikkaan.

Soinissa majaansa pitää myös Suomen ja todennäköisesti koko maailman ainoa vaivaisakka, joka on löydettävissä 1700-luvulla rakennetun Soinin kirkon pääsisäänkäynnin vierestä.

Soini-seura ry:n keräämiä tarinoita

Soinin-seura julkaisi Lasse Aution (osat II, III, IV sekä uudistettu laitos osasta I) ja Maija-Liisa Heikinmäen (osa I) toimittamana ns. Soinilukemiston, joka on neljän kirjan verran mielenkiintoista luettavaa alueen esihistoriasta nykyaikaan.

Myös värikkäät paikallistarinat ovat osa lukemistoa ja tässä muutamia esimerkkejä liittyen Soinin kyliin, kohteisiin ja henkilöhistoriaan.

Mytologiaa & tarinoita

Haltioita ja vanhakehno Lapsena meille neuvottiin, että kun menee uimaan, niin pitää käsillään loiskuttaa järvestä vettä maalle ja sanoa:"Näkki maalle, minä veteen. Järvestä maalle tullessa piti loiskuttaa vettä maalle päin ja sanoa: "Näkki veteen, minä maalle." Kun...

Henkilöhistoriaa

Niilsson Soinin ensimmäinen pappi oli Uudeltamaalta. Hän tuli Soiniin käyden, sillä hevosella ei sinne silloin päästy, kun Soiniin ei ollut minkäänlaisia teitä. Niilsson oli nuori reipas mies, joka kävi kovemmin kuin hevonen juoksi, sillä monta kertaa hän...

Asutustaruja & luontokohteita

Ensimmäiset asukkaat KyttäKytän talojen alkuperäKuninkaansuoKuninkaankuoppaKuninkaanlähdeLintuharjuRyssänkiviPahkamäkiPiiskuupaikkaKukonkylän syntyViitalampiHonkolaPahankalaKälliLöytömäkiUlvoVehuVahtisuoLapinsaari Keisala on vanhin talo Soinissa. Alajärvellä...

Soinin paikannimet kertovat

Olemme tämän juhlavuotemme aikana saaneet monia mielenkiintoisia yhteydenottoja liittyen mm. paikannimien etymologiaan. Vaikuttaa siltä, että monet ovat halunneet kantaa kortensa kekoon alueen kulttuuriperinteiden vaalimisessa.

Eräs tällainen kontakti on Ilmari Kosonen Enonkoskelta, joka kokosi alueen paikannimistä mielenkiintoisen lukupaketin.

Soinin paikannimet kertovat

Kuninkaanjoki on ’paimenkuninkaan joki’ Etelä-Pohjanmaan Soinin Parviaisen kylästä - läheltä Iiroonjärveä – alkaa Kuninkaansuolta Kuninkaanjoki. Mutkaisuuden takia joki on 30 km pitkä. Joen alkulähteiden maastossa on iso Kuninkaankivi. Virtaa ensin pienen...

Yleisön osuus

Soini on todella elävä yhteisö, joten tarinoita ja kaskuja tulee jatkuvasti lisää. Tätä aktiivista yhteisöllisyyttä ja perinnehistorian kunnioitusta haluammekin vaalia päivittämällä tätä sivua aktiivisesti ja keräämällä lisämateriaalia aina kun mahdollista.

Kannustamme myös teitä, tarinaniskijät, paikallisaktiivit ja historiantuntijat, ottamaan yhteyttä meihin, jos haluatte osallistua sivujen täydentämiseen.

 

Perinnetuotteet

Esimerkiksi SOINI-korut ja Kuninkaanjokisarjan tekstiilit ovat osa vakiintuneempaa perinnetuotepatteristoa, joka alueelta löytyy. Tämän lisäksi Soinissa kasvaa tälläkin hetkellä osaavia kädentaitajia. Esimerkiksi Martti Lehtosen ja Kyösti Panulan veitset keräävät kiitosta.

Soinista on kotoisin myös perinneruoka rokkaperunat. Sen ytimekkään reseptin löydät Soinin yhtenäiskoulun sivuilta.

Kysy matkailusta Soinissa.